sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ylioppilaskortti P*askarteluhaasteeseen ja muutakin..

Kuvassa ensimmäisenä haastekorttini P*askikseen. Kortti piti tällä kertaa tehdä luonnoksen mukaan. Luonnos kortin alla vertailtavaksi. :)

Kuten aiemmin jo kerroin, äitini nukkui pois 10. päivä. Tein muistotilaisuuteen kolme valokuvakehystä.



Tässä on kiitoskortin luonnos. Kiitoskortti meni äitiä hoitaneille hoitajille.


Onnittelukortti pienelle pojalle. Saajaa en vielä tiedä. :)

Onnittelukortti hääparille. Tämä ja ylioppilaskortti ovat tilaustöitä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Minun äitienpäiväni on ollut surun sävyttämä. Äitimme kuoli torstai-iltana pitkän elämän eläneenä. Vaikka toki tiesimme, että lähtö saattaa tulla milloin vain, silti suru ja tuska on suuri.

Omat lapseni ovat tänään ilahduttaneet, joten päivä ei ole ollut niin raskas.

Tänä vuonna ei siis enää äiti saanut korttia eikä lahjaa. Sen sijaan piti eilen valita kukkalaitetta ja värssyä haudalle.

Ikävä on kova!

Siell´ siunatun mullan alla
lepopaikkas on rauhaisa.
Sinne saatamme äidin armaan
isän vierelle nukkumaan.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Empun tekemä mehiläinen :)


Magnoliahaaste#100

Uudessa Magnoliahaasteessa aiheena Ruusujen viemää. Onnittelut vielä Magnoliahaasteen DT:lle pitkästä "urasta"! :)

Kun sain nyt nuo uudet Magnolia-leimasimet, niin niitä piti päästä heti kokeilemaan. :) Tykkään tosi paljon näistä uusista vauvoista.

Alla haastekorttini:


 ja pari muuta uusilla leimasimilla. :)


tiistai 1. toukokuuta 2012

Päällystetty musta-valkoinen rasia

Tämän rasian päällystin äsken ihan ex tempore eli hetken mielijohteesta. :) Rasia on Murkku-mehujää laatikko.



Ihan kiva tuli. :) Saa nähdä, mihin käyttöön joutuu.